Tähtipölyn ja palmujen Los Angeles

Teksti ja kuvat: Sanna Kanninen

Yhdysvaltojen länsirannikolla sijaitseva viihdeteollisuuden mekka Los Angeles valloittaa monipuolisuudellaan. Laajalle levittäytynyt kaupunki on yksi Yhdysvaltojen suurimmista ja kätkee sisäänsä useita pikkukaupunkeja, kuten Hollywoodin, Santa Monican, Venicen ja Beverly Hillsin.

Kalifornian lähes takuuvarma ympärivuotinen aurinko ja mahdollisuus surffaamiseen tekevät Los Angelesin ilmapiiristä rennon ja flip-flopeista salonkikelpoiset ikään ja vuodenaikaan katsomatta. Kalifornialainen elämänasenne ja hymy tarttuvat helposti matkailijaankin.

Los Angeles on sopiva sekoitus tähtipölyä, menestyksen janoisia ihmisiä, onnistumisia sekä kolikon kääntöpuolella karua todellisuutta. Los Angelesiin tullaan unelmoimaan kaikkialta maailmalta.

Los Angelesiin voi matkustaa ympäri vuoden, mutta kannattaa huomioida, että joulu-tammikuussa säät eivät ole rantalomailuun erityisen sopivat ja sateitakin saattaa tulla. Kesäkuun osalta puhutaan yleisesti ”June Gloomista”, jolloin rannikkoalueella on usein hyvin harmaata. Suosin matkustamista kaupunkiin keväällä, kesällä ja syksyaikaan. Lokakuu on yksi suosikkikuukausistani, jolloin päivisin sää on todella lämmintä, iltojen ollessa jo hieman koleita ja raikkaita.

Los Angelesin erilaiset kaupunginosat
Tyynenmeren rannalla sijaitsevat muun muassa suositut Santa Monica ja Venice Beach. Hollywood on rannikolta noin 20 kilometrin päässä sisämaassa. Hyvällä tuurilla matka taittuu autolla vajaassa tunnissa ja huonommalla tuurilla ruuhkassa se saattaa kestää jopa kolmekin tuntia.

Ruuhkistakin huolimatta oman auton käyttö on kätevin ratkaisu liikkumiseen, vaikka kyytipalvelut kuten Uber kasvattavat suosiotaan. Ranta-alueiden lisäksi suosittuja alueita ovat Beverly Hills, Silver Lake, Westwood sekä Hollywood ja sen lähellä olevat Melrose Avenue, Sunset Strip ja Beverly Boulevard. Downtown on viime vuosikymmenen aikana noussut uuteen kukoistukseen, alue on siistiytynyt ja kiinteistöjen hinnat ovat nousseet huimasti.

Route 66 määränpää Santa Monica
Monista elokuvista ja sarjoista tuttu Santa Monican huvilaituri on legendaarinen paikka monessakin mielessä. Lähes sadan vuoden ikäinen puulaituri toimittaa virkaansa legendaarisen Route 66-tien päätepysäkkinä. Laiturilta löytyy hyvä valikoima ravintoloita ja myymälöitä sekä huvipuisto, joka on etenkin iltavalaistuksessaan oikein viehättävä.

Santa Monicaan pääsee nykyisin myös metrolla. Pysäkki on aivan huvilaiturin ja 3rd Street Promenade -ostoskadun vieressä. Rantapäivän päätteeksi onkin mukavaa siirtyä ostoskadun vilinään. 3rd Streetillä ovat lähes kaikki suurimmat ketjumyymälät sekä ravintolatarjontaa.

Rosoinen ja urbaani Venice Beach
Naapuriranta Venice Beach on Santa Monican rosoisempi isoveli ja se voi äkkiseltään tuntua raffilta. Rosoisesta pinnastaan huolimatta Venicellä voi vierailla ja viettää aikaa huoletta. Venice kumpuaa erilaisuutta ja omaperäisiä ihmisiä. Se houkuttelee nuoria ympäri maailman ja myös IT-alan teknologiayritykset ovat löytäneet trendikkään Venicen ja perustavat toimistojaan rantataloihin.

Kaikki paikalliset eivät tosin ole tästä innoissaan – Veniceä on alettu kutsua lempinimellä Silicon Beach ja paikalliset ovat huolissaan IT-yritysten työntekijöiden korkeiden palkkojen aiheuttamasta hintojen noususta.

Venice Beachin rantabulevardilla on useita ravintoloita ja kauppoja. Lisäksi rannalla on suosittu ja legendaarinen skeittiparkki sekä kehonrakentajien pullistelupaikkana tunnettu ulkoilma kuntosali Muscle Beach, josta on noussut maineeseen Kalifornian kuvernöörinäkin toiminut Arnold Schwarzenegger.

Lisäksi Venicessä on Arnoldin iso muraali (Ocean Front Walkilla), sekä toisen legendan Doorsin keulakuvan Jim Morrisonin muraali (1811 Speedway), joka aikoinaan asui pitkään Venice Beachillä.

Lue SAM Magazine 3/17-numerossa julkaistu artikkeli kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä (pdf).

Klikkaa tästä Sanna Kannisen Los Angeles-matkaoppaseen.