Myller: Hammaslääkärissä

Teksti: Niina Myller

”OLETKO KÄYNYT koskaan Meksikossa”, kysyi hammaslääkärin assistentti. Hän on vanhempi meksikolaismies, joka on tullut Amerikkaan jo lapsena. Kerroin, etten ole käynyt Meksikossa ja vastaukseni harmitti minua. Tajusin, miten paljon on paikkoja, joissa en ole käynyt koskaan.

Kun puhuimme uudesta presidentistä, mies meni hiljaiseksi, kuin valitakseen oikeat sanat. ”Tämä toi mukanaan toivon”, mies sai sanotuksi. Hän pysähtyi samalla ja laittoi kätensä rintansa päälle. Tunsin suurta empatiaa. Minun ei tarvinnut kysyä enempää, sillä sama sana oli myös minun sydämelläni, vaikka meillä kahdella onkin aivan erilainen elämänkokemus ja erilainen merkitys toivo-sanalle juuri tässä tilanteessa.

Hän kyseli lisää ja halusi tietää, onko minulla aviomiestä ja lapsia. Samalla hän kertoi omasta
perheestään ja lapsistaan.

Olen asunut Los Angelesissa nyt vuoden ja huomannut, että palvelualoilla toimivat henkilöt kysyvät suomalaisittain hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä. Minulle tulee näissä hetkissä sellainen olo, että minusta ollaan kiinnostuneita. Se tuntuu tosi mukavalta ja kohteliaalta.

Olen oivaltanut jotain suurta ”how are you”-kysymyksestä, jonka voi heittää kenelle tahansa. Kysymys ei ole missään nimessä pinnallinen vaan se mahdollistaa kohtaamisen jokaisen kanssa. Jos kävelisin täällä bussipysäkille, tervehtisin luonnollisesti ihmisiä, joiden kanssa katseet kohtaisivat. On aina mahdollisuus kysyä ”how are you” ja sitä kautta aloittaa spontaani keskustelu. Olen oppinut vuodessa, että amerikkalainen small-talk on mahdollisuus, jonka voi käyttää tai jättää käyttämättä.

Hammaslääkärin assistentti poistuu huoneesta, kun hammaslääkäri saapuu paikalle. Hammaslääkäri on minulle tuttu, koska olen käynyt täällä jo muutaman kerran. Hammaslääkäri tietää, että harrastan kamppailulajeja. Hän luettelee minulle heti suosikkiottelijansa ja kyselee, kenet haluan voittavan tulevan viikonlopun UFC-pääottelun. Hänellä on päällään avaruuskypärän omainen hengityssuojain ja puolet hänen jutuistaan menee minulta ohi, koska minun on vaikea kuulla häntä.

Hammaslääkärikin kyselee henkilökohtaisia, kuten missä mukava aviomieheni on. Hän haluaisi kovasti käydä tervehtimässä miestäni odotusaulassa.

Käynti hammaslääkärissä tuntuu siltä kuin minulla olisi yhtäkkiä perhe ympärilläni.

En tykkää vertailla suomalaisuutta amerikkalaisuuteen, mutta mielestäni on mielenkiintoista tehdä havaintoja siitä, miten koen sosiaaliset tilanteet täällä Amerikassa. Rakastan Suomea ja suomalaisuutta, sitä varovaisuutta ja yksityisyyttä, jota meidän kylmässä pohjolassamme asuva kansa vaalii. Samalla on myös mielenkiintoista hypätä tähän Los Angelesin elämään, jossa aamuihin herätään verkkaisesti, ollaan aina vähän myöhässä, rennosti ja hyväntuulisesti.

Olen huomannut, että minua ei haittaa kertoa elämäntilanteestani ventovieraille. Olipa sitten kyse parisuhdestatuksesta, lapsista ja siitä mitä tein edellisenä viikonloppuna. Mitä menetän, jos jaan nämä asiat muiden kanssa? Mitä vaaraa tästä on ohimenevissä spontaaneissa tapaamisissa ihmisten kanssa, joita en ehkä koskaan edes tapaa uudestaan? En koe olevani niin erityinen, etten voisi jakaa arkeani.

Tämä kaikki on saanut minut miettimään, että onko yksinäisyyden kokeminen joissakin tilanteissa meistä itsestämme kiinni. Se, että avaa suunsa ja samalla sydämensä, voi avata ovia ympärillämme. Tämän kautta voi saada itselleen perheen, vaikka vaan satunnaisilla hammaslääkärikäynneillä.

Niina Myllerin kolumni on julkaistu SAM Magazine 1/2021-numerossa helmikuussa 2021. 

Niina Myller muutti Pohjois-Karjalasta Los Angelesiin joulukuussa 2019. Saamme seurata hänen ensiaskeleitaan uudessa kaupungissa. Myller on tehnyt työuransa elokuva-ja tv-alalla, EU-projekteissa ja luovien alojen yritysten kehittäjänä. Hän on myös intohimoinen kamppailu-urheilija. Niina löytyy Instagramista ja TikTokista @niinacarita-nimellä.