Kannustus Yhdysvaltojen tutkimukseen – konferenssiapuraha vuodelle 2022

SAM apurahasäätiö ja The Finnish America Studies Association (FASA) ovat syventäneet yhteistyötään ja tarjoavat ensimmäistä kertaa yhdessä konferenssiapurahaa vuodelle 2022.

Apurahalla halutaan tukea suomalaisten jatko-opiskelijoiden Yhdysvaltojen tutkimukseen liittyviä konferenssiosallistumisia Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Apuraha on tarkoitettu konferenssin yleiskulujen, kuten osallistumismaksu, lento- ja majoituskulut kattamiseen.

Vuosittain jaetaan kolme konferenssiapurahaa, joiden summa vaihtelee 200-400 €. Hakuaika on 1.12.2021-10.1.2022.

– Konferenssiapuraha ja yhteistyö FASA:n kanssa tukevat mainiosti apurahasäätiön missiota. Haluamme varmistaa, että Suomella on jatkuvasti uusiutuva joukko loistavia sopeutumiskykyisiä tulevaisuuden rakentajia, sanoo SAM apurahasäätiön puheenjohtaja Elina Lehtinen.

– Suomen Yhdysvaltain tutkimuksen seura (FASA) haluaa edistää suomalaista Yhdysvaltain tutkimusta tukemalla tutkijanuransa alussa olevia lahjakkaita tutkijoita kansainvälistymään ja tuomaan tutkimustaan esille tiedeyhteisössä. Tällä tavoin pyrimme omalta osaltamme edistämään korkeatasoisen Yhdysvaltain tutkimuksen jatkuvuutta Suomessa ja tuomaan esille tutkimuksen monipuolisuutta, sanoo FASA:n puheenjohtaja Janne Lahti.

Konferenssiapurahan hakukriteerit:
–  Olet suomalainen jatko-opiskelija, joka on kirjoilla joko suomalaisessa, eurooppalaisessa tai amerikkalaisessa yliopistossa
– Osallistut konferenssiin Euroopassa tai Yhdysvalloissa (livenä tai etänä) vuoden 2022 aikana ja pidät konferenssissa Yhdysvaltojen tutkimukseen liittyvän esityksen.
– Olet joko SAM:n tai FASA:n jäsen
– Kirjoitat osallistumisen jälkeen vapaamuotoisen raportin, jota SAM apurahasäätiö ja FASA saavat käyttää julkaisuissaan, viestinnässään ja markkinoinnissaan.

Lisätietoja https://samsuomi.fi/apurahat/konferenssiapuraha-vuodelle-2022/