Hämeenlinna menneet tapahtumat

14.2.2019

Vietimme ystävänpäivää perinteisesti Nooran Viinibaarissa maistellen neljää eri viiniä pienen ja puheliaan ystäväjoukon kera. Vieraaksemme saapui ensimmäistä kertaa myös SAM:n toiminnanjohtaja Lena Grenat. Puheenjohtajamme Anne Ranta-Eskola ojensi hänelle Soda Shopissa puhaltamansa kauniin lasipallon sini-puna-valkoisin värein ja valoilla varustettuna. Ilta oli jälleen oikein onnistunut, kiitos kaikille osallistujille!

 

 

   

 

 

 

 

 

 

            

 

23.11.2018

SAM-Hämeenlinnan Thanksgiving Dinner nautittiin Soda Shop Designin lämpimässä ja tunnelmallisessa lasinpuhallusstudiossa, joka sijaitsee upeassa tsaari Aleksanteri II:n 1870-luvulla rakennuttamassa Makasiinissa lähellä Hämeenlinnan keskustaa.

Juhlaamme varten oli katettu pitkä pöytä keskeiselle paikalle ja vierestä saimme seurata, kun kukin vuorollaan puhalsi itselleen lasipallon kotiin viemisiksi. Tosin pallon saa kotiin vasta usean tunnin uunissa paistamisen jälkeen. Ennen töihin ryhtymistä saimme kuulla esittelyn lasinpuhaltamisen tekniikasta, joten kaikkien pallojen onnistuminen oli taattu.

Kiitokset emännille onnistuneesta juhlasta, hyvästä ruoasta ja lämpimästä tunnelmasta.

Happy Thanksgiving!

   

 

16.10.2018

SAM Hämeenlinnan Enkkulaan lahjoittamat kurpitsat otettiin ilolla vastaan.

Happy Halloween!

                                              

 

10.-12.8.2018

SAM-Hämeenlinna osallistui Linnacruising talkoisiin mm. lipunmyynnissä ja liikenteen ohjauksessa.

       

4.7.2018

4th of July picnic Kirkkopuistossa paviljonkiravintola Birgitan vieressä. Puistossa esiintyi                                       The Hampton Dixieband.