Tervetuloa mukaan Hämeenlinnan mukavaan ja rentoon toimintaan. Järjestämme jäsenillemme Amerikka-henkisiä tapahtumia muutamia kertoja vuodessa. Vuotuinen Thanksgiving Dinner on kenties vuoden kohokohta, johon valmistaudutaan huolella. Myös Valentine´s Day ja 4th of July ovat suosittuja.

Tervetuloa tekemään toiminnastamme juuri sinun näköistäsi! Otamme mielellämme vastaan ideoita, joita voimme yhdessä toteuttaa.

Yhdistys perustettiin vuonna 1945 tarkoituksenaan edistää ystävyyssuhteita Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

Sähköposti: hameenlinna@samsuomi.fi

TAPAHTUMAKALENTERI

LIITY JÄSENEKSI

hallitus

Veli-Pekka Kulmala, puheenjohtaja

Tiina Hahl-Kulmala, sihteeri

Anu Jokinen, varainhoitaja

Maija Jallinoja

Petteri Salmela

Saara Viteli

 

Hämeenlinnassa tapahtuu

Ke 14.2.2024 Ystävänpäivä

Järjestimme jo perinteiseksi muodostuneen elokuvaillan BioRexissä ja saimme useita ystäviä viettämään kanssamme iltaa elokuvan parissa.

Illan elokuvana oli ”Häivähdys purppuraa”, joka perustuu Alice Walkerin kirjoittamaan romaaniin vuodelta 1982. Tarina alkaa vuodesta 1937, jolloin Yhdysvaltain eteläosissa oli vielä voimassa rotuerottelua koskevat lait.

Kiitos kaikille osallistujille!

 

Pe 27.10.2023 International Dinner

Joitain vuosia sitten SAM Hämeenlinna sai ajatuksen Hämeenlinnan ystävyysseurojen yhteisestä illallisesta, mutta meistä riippumattomista syistä jouduimme siirtämään tapahtumaa useita vuosia eteenpäin. Tänä syksynä ajankohta tuntui vihdoinkin sopivalta ja YK:n päivän (24.10.) innoittamana saimme toteuttaa suunnittelemamme International Dinnerin.

Perjantaina 27.10. kokoonnuimme Ravintola Wisahoviin juhlimaan Hämeenlinnan suomalais-ranskalaisen yhdistyksen, sekä Tavastsvenskar yhdistyksen jäsenten ja ystävien kanssa.

Ensimmäisen International Dinnerin järjestelyistä vastasivat SAM Hämeenlinna yhdessä Suomi-Ranska yhdistyksen kanssa. Illan maukas menu koostui sekä USA:n että Ranskan ruokakulttuurien perinteisistä herkuista. Alkuruoaksi saimme samettisen pehmeää ja lämmittävää mausteisesta kurpitsakeittoa, pääruoaksi erilaisia salaatteja, kalkkunanpaistia lisukkeineen ja jälkiruoaksi tarte tatin vaniljakerman kera.

Illan aikana nautimme sekä amerikkalaisesta että ranskalaisesta musiikista The Voice of Finlandissakin menestyneen Aku Keinosen esittämänä, yhden kappaleen jopa ranskan kielellä. Pääsimme myös jännittämään, josko onni suosisi arpajaisissa.

Ilta oli erittäin onnistunut ja viihdyttävä tuoden iloa syksyn harmauteen. Toivottavasti saamme tästä perinteisen tapahtuman ja pääsemme ensi vuonnakin juhlimaan yhdessä, jonkun muun ystävyysseuran järjestämälle dinnerille.

Ystävänpäivä 14.2.2019

Vietimme ystävänpäivää perinteisesti Nooran Viinibaarissa maistellen neljää eri viiniä pienen ja puheliaan ystäväjoukon kera. Vieraaksemme saapui ensimmäistä kertaa myös SAM:n toiminnanjohtaja Lena Grenat. Puheenjohtajamme Anne Ranta-Eskola ojensi hänelle Soda Shopissa puhaltamansa kauniin lasipallon sini-puna-valkoisin värein ja valoilla varustettuna. Ilta oli jälleen oikein onnistunut, kiitos kaikille osallistujille!