Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto (SAM) sai alkunsa Eljas Erkon rohkeasta kannanotosta ja visiosta luoda pitkäaikaiset suhteet Suomen ja Yhdysvaltojen välille toisen maailmansodan aikana vuonna 1943. Yhdistyksen perustajat ymmärsivät alkuvuosista lähtien, että paras tapa rakentaa näitä suhteita, on mahdollistaa nuorten opiskelumahdollisuudet Yhdysvalloissa.

Sodan jälkeen SAM sai hoitaakseen arvostetun ASLA-stipendiohjelman, joka haarautui myöhemmin omaksi ASLA Fulbright-ohjelmakseen.  Tammikuussa vuonna 1970 liitto perusti oman apurahasäätiön jatkamaan tätä missiota, jonka toiminnan kautta olemme tukeneet tuhansien suomalaisnuorien kansainvälistymistä jo 80 vuoden ajan erilaisien vaihto-ohjelmien kautta. Viime vuosikymmeninä stipendiohjelmiemme tuella on lähtenyt satoja korkeakouluopiskelijoita jatko-opiskelemaan amerikkalaisiin yliopistoihin.

Vaikka korkeakoulutus on Suomessa huippuluokkaa, Yhdysvalloissa on tilastojen mukaan maailman parhaat yliopistot. Tarjoamalla nuorille mahdollisuuksia opiskella Yhdysvalloissa rakennamme oman työvoimamme kansainvälistä osaamista ja vahvistamme maan kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla.

Naton jäsenenä ja Suomen roolin kasvaessa kansainvälisillä areenoilla Suomi tarvitsee yhä enemmän Yhdysvallat-osaajia, sekä eri alojen asiantuntijoita, jotka ymmärtävät oman opiskelukokemuksensa kautta laaja-alaisesti ja syvästi amerikkalaista yhteiskuntaa – niin kulttuuria, politiikkaa kuin liiketoimintapoja.

Näemme, että stipendiohjelmamme on ratkaisevan tärkeässä roolissa tähän tavoitteen saavuttamisessa.  Suomalaisen rahoituspohjan laajentamisen tarve on erittäin tärkeää monesta syystä. Ensinnäkin taloudellisesti vahva säätiö tarvitsee monipuolista rahoitusta, joka ei perustu vain ulkomaiseen rahoitukseen.  Lisäksi Suomen pyrkiessä laajentamaan kansainvälistä läsnäoloaan ja vaikutusvaltaansa, on tärkeää, että voimme toimia itsenäisesti ja taata tulevaisuudessakin suomalaisten opiskelumahdollisuudet Yhdysvalloissa. Stipendiohjelmien tukeminen on yksi tapa varmistaa, että Suomi voi kilpailla jatkossakin maailmanmarkkinoilla ja edistää taloudellista kasvua.

Lahjoita itsellesi sopiva summa, ohjaa merkkipäiväsi muistaminen toimintamme tukemiseen tai anna testamenttilahjoitus.

Lahjoita jo tänään
SAM Apurahasäätiö
Pankkitili: FI77 1013 3000 1327 01
Rahankeräyslupa: RA/2023/1339

Kiitos avustasi!
SAM Apurahasäätiö

Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti. Julkaisemme lahjoittajien nimet verkkosivuillamme, ellei toisin pyydetä. Ota yhteyttä lena.grenat@samsuomi.fi

Rahalahjoituksen vähennyskelpoisuus: Lahjoituksen antava yhteisö saa vähentää veronalaisesta tulostaan apurahasäätiölle tehdyn vähintään 850 euron ja enintään 50 000 euron suuruisen rahalahjoituksen vuosina 2023-2027.

Verohallinnnon päätösnumero P0215517107